Joulutervehdys AYR:n jäsenille

17.12.2015

Hyvä Akavan Yleisen Ryhmän jäsen     

 

Miten käy sopimusyhteiskunnan

 

Natiseeko suomalainen sopimusyhteiskunta liitoksistaan? Tätä voimme hyvällä syyllä kysyä. Valtiovalta ja keskusjärjestöt eivät saaneet aikaan yhteiskuntasopimusta ainakaan vielä.

 

Aikaa on kuitenkin vielä solmia sopu ensi vuoden keväänä. Mikäli sovintoa ei synny, työehtosopimusneuvottelut käydään ensi syksynä liittotasolla, ja maan hallitus ottaa käyttöön ns. pakkolait. Niiden toteutuessa muuttuvat lähes koko työtä tekevän väestön työsuhteen ehdot ja negatiivisia vaikutuksia seuraisi koko väestön hyvinvoinnille.

 

Mediassa on viestitty, oliko eri osapuolilla riittävästi neuvotteluhaluja. Kuitenkin samat osapuolet julkisesti itse ilmoittavat halunsa neuvotella – pääministeriä myöten.  

 

Valtakunnansovittelija Minna Helle korosti MTV3:n haastattelussa, että riidat sovitaan neuvottelemalla. Hän saikin Postin lakon ja työriidat sovittua lähes ensi töikseen, kun oli vastaanottanut pestinsä. Samanlaista neuvottelutahtoa ja  -taitoa toivomme myös maan hallitukselle ja keskusjärjestöille ensi vuonna.

 

AYR - turvallinen ja edullinen väylä ammatilliseen järjestäytymiseen

 

Akavan Yleinen Ryhmä valvoo ja edistää jäsentensä yhteiskunnallisia, taloudellisia, ammatillisia ja koulutuksellisia etuja. AYR on ketterä ja toimiva matalan organisaation yhdistys. Tämä vuosi on ollut sen 49. toimintavuosi. Jäsenmaksu on ollut 186 euroa, joka sisältää IAET-kassan työttömyyskassamaksun 105 euroa vuodessa.

 

Jäsenhankintakampanja

 

Ensi vuosi on AYR:n 50-vuotisjuhlavuosi. Avaamme mm. jäsenhankintakampanjan, jossa eniten uusia jäseniä hankkivat henkilöt palkitaan. Kampanjasta ja muusta juhlavuoden toiminnasta kerromme ensi vuonna lisää.

 

Kiitos tästä vuodesta ja Hyvää Joulunaikaa!

 

Kiitämme lämpimästi kaikkia jäseniä tästä vuodesta.  Toivotamme teille kaikille Hyvää ja Tunnelmallista Joulua!  Kerätkäämme voimia Uuteen Vuoteen 2016, josta toivottavasti tulee menestyksekäs vuosi meille kaikille!

 

 Joulunalusterveisin

 

 AKAVAN YLEINEN RYHMÄ

 Hallitus