Eläketurvakeskus: Työeläkkeisiin tammikuussa viiden prosentin indeksitarkistus

18.12.2008

Vuoden 2009 työeläkeindeksi korottaa maksussa olevia työeläkkeitä lähes viisi prosenttia. Indeksikorotus on selvästi suurempi, mihin on viime vuosina totuttu, yli kaksikertainen edellisvuoteen verrattuna.
Viimeksi tämän kokoluokan korotus tehtiin 1992, jolloin yllettiin yli viiden prosentin.


Hinta- ja ansiotason muutokset vaikuttavat

Työeläketurvan indekseihin vaikuttavat kuluttajahintojen ja palkkojen muutokset. Työeläkeindeksin tarkastelujaksolla kuluttajahinnat nousivat 4,6 prosenttia ja ansiotaso 6,2 prosenttia.

Hinta- ja ansiotason muutoksia tarkastellaan eläkeindeksien laskennassa viipeellä.

Tarkastelujakso on syksystä syksyyn eli vuoden 2007 kolmannesta vuosineljänneksestä vuoden 2008 kolmanteen neljännekseen. Tuona aikana tapahtuneesta hinta- ja palkkakehityksestä työeläketurvan indeksit muodostuvat.

Kelan eläkkeitä tarkistetaan kansaneläkeindeksillä, joka määräytyy pelkästään kuluttajahintaindeksin muutoksen mukaan.


Työeläkkeissä kaksi indeksiä

Maksussa olevien työeläkkeiden tarkistamiseen käytetään
työeläkeindeksiä. Se nostaa 1. tammikuuta alkaen työeläkkeitä lähes viisi prosenttia. Tarkalleen korotusprosentti on 4,95.

Palkkakerroin on toinen työeläkejärjestelmässä käytössä oleva indeksi. Uutta alkavaa eläkettä laskettaessa palkkakertoimella tarkistetaan työuran aikaiset palkat ja työtulot eläkkeen alkamisvuoden tasoon. Ensi vuonna palkkakertoimen mukainen tarkistus on runsaat kuusi prosenttia, tarkalleen 6,04.

Työeläkeindeksissä hintatason muutoksen osuus on 80 prosenttia ja ansiotason muutoksen 20 prosenttia. Palkkakertoimessa luvut ovat päinvastoin: hintatason muutoksen osuus on 20 ja palkkatason 80 prosenttia.

Hinta- ja ansiotason mittareina käytetään Tilastokeskuksen virallisia hinta- ja ansiotasoindeksejä. Eläketurvakeskus tekee laskelman indeksiluvuista, jotka sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa vuosittain. Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteisen työeläketurvan yhteistyöelin, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja. Lue lisää työeläketurvasta www.etk.fi

FAKTA

Työeläkkeiden tarkistus 1.1.2009 lukien


Työeläkeindeksi korottaa työeläkettä 4,95 % Työeläkeindeksillä tarkistetaan kaikkia maksussa olevia eläkkeitä.

Palkkakerroin nostaa eläkekertymää 6,04 %. Työansioiden perusteella karttunutta eläkekertymää tarkistetaan palkkakertoimella.