Akava Uusimaa aluetoimikunta: Lähde tutustumismatkalle Uppsalan kaupunkiin ja yliopistoon 18. - 20.9.

13.5.2009

Lähde tutustumaan monelle suomalaiselle tutuksi tulleeseen opiskeluympäristöön Uppsalaan 18.- 20.9.2009.

Uppsala  (vanha kirjoitusasu Upsala) on Ruotsin neljänneksi suurin kaupunki noin 70 kilometriä pohjoiseen Tukholmasta. Kaupunki on tunnettu Ruotsin vanhimmasta yliopistosta, Pohjoismaiden suurimmasta tuomiokirkosta sekä modernin kasvitieteen isästä, Carl von Linnéstä.

Tutustumme itse kaupunkiin, mahtavaan tuomiokirkkoon, yliopistoon ja suomalaisten opiskelijoiden elämään. Carl von Linnén koti ja puutarha ovat aivan kaupungin keskustassa, samoin linna. Vanha Uppsala, erittäin mielenkiintoinen tutustumiskohde ammoisilta ajoilta kuninkaiden kumpuhautoineen, sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä keskustasta.

Lähtölento perjantaiaamuna 18.9.2009 klo 8.00 Helsinki-Vantaan lentoasemalta, jossa kokoontuminen klo 7.00. Arlandasta siirrytään tilausajolla Uppsalaan.

Majoituspaikka Uppsalassa on Hotel Linné. Paluumatkalle Tukholmaan lähdetään lauantaina 19.9.2009 puolen päivän jälkeen. Tukholmasta Helsinkiin vie Viking Linen Ms. Mariella klo 16.45 paikallista aikaa ja Helsingissä ollaan sunnuntaiaamuna 20.9.2009 klo 9.55.

Matkan hinta on 340 euroa/henkilö kahden hengen hotellihuoneessa ja hytissä matkustavalta. Yhden hengen hotellihuoneen ja hytin valitsevat maksavat sadan euron lisämaksun/henkilö. Matkan hintaan sisältyy Viking Buffet -illallinen paluumatkalla laivassa. Ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan 100 euron ennakkomaksu ja loppuosa matkan hinnasta maksetaan 23.6.2009 mennessä.

Pankkitilin numeron saa ilmoittautumisvahvistuksen yhteydessä.

Ilmoittautuminen alkaen 20.5. - 29.5.2009 netissä osoitteessa
http://akava.multiedition.fi/Uppsala  puh. 020 7489 432. Emme voi ottaa vastaan ennen 20.5. tulleita ilmoittautumisia. Mukaan mahtuu 37 ensin ilmoittautunutta.

Jokaisella tulee olla mukana voimassa oleva passi tai 1.3.1999 tai sen jälkeen myönnetty henkilökortti. Henkilökohtaisen matkavakuutuksen ottaminen on suositeltavaa. Akava Uusimaa ei vastaa osallistujien mahdollisista vahingoista.

Akava Uudenmaan aluetoimikunta ei ole vastuullinen matkanjärjestäjä eikä vastaa matkan aikana mahdollisesti tulleista ongelmista, vaan niistä vastaavat lentoyhtiö, linja-autoyhtiö, hotelli ja laivayhtiö.

Annetut tiedot ovat sitoumuksetta.

Retki on avoin kaikille uusmaalaisille Akavan jäsenjärjestöjen jäsenille.

Tervetuloa syyskauniiseen Uppsalaan!

Akava Uusimaa aluetoimikunta
Kulttuuri- ja virkistystoimintatyöryhmä

Lisätietoja retkestä antaa Merja Korpela
merja.korpela(at)gmail.com