Pardia, JHL ja JUKO: THL:n irtisanomiset peruttava

8.10.2009

Palkansaajajärjestö Pardia, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO vaativat, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n kaavaillut irtisanomiset perutaan. Juuri fuusiosta syntyneen THL:n kurjistaminen budjettileikkauksin ja  irtisanomisin on valtiolta täysin vastuutonta toimintaa, järjestöt painottavat.


Pardia, JHL ja JUKO edustavat THL:n henkilöstöä. Järjestöt tukevat voimakkaasti henkilöstön vaatimusta, jonka mukaan eduskunnan on budjettikäsittelyssä palautettava hallituksen THL:ltä leikkaamat rahat. Myös fuusion kustannukset on katettava. Tällöin voidaan perua nyt kaavaillut jopa 110 työntekijän irtisanomiset ja turvata THL:n edistyminen tuoreesta fuusiosta hyvin toimivaksi, yhteiskuntaa tarkoitetulla tavalla palvelevaksi laitokseksi. Samalla pitäisi ministeri Risikon lupaus siitä, ettei ketään irtisanota fuusion vuoksi.


Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen yhdistyminen THL:ksi on ollut vaativa uudistus, joka on vietävä kunnialla loppuun. Hallitus on määritellyt yhdeksi tärkeimmistä tavoitteistaan pidentää työuria, parantaa ihmisen työssä jaksamista ja edistää kansalaisten terveyttä.. THL tekee erittäin keskeistä tutkimusta juuri näissä asioissa. Laitoksen kurjistaminen vaikeuttaisi merkittävästi hallituksen omien tavoitteiden toteutumista.


Lisätietoja:
Pardian puheenjohtaja Antti Palola 040 509 6030
JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori 040 508 3382
JUKO:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi 050 1578