Lisää joustavuutta opintoihin osa-aikaisella opiskelulla

7.4.2014

Akava haluaa helpottaa työn ja opiskelun yhteensovittamista ja ehdottaa uuden osa-aikaisen opiskelijan statuksen luomista.

 

Enemmistö korkeakouluopiskelijoista työskentelee opintojensa ohella oman koulutusalan tai sitä sivuavassa työssä. Työtä ei tehdä pelkästään toimeentulon vuoksi, vaan se hyödyttää opiskelijoita. Työnteko edistää merkittävästi hyvälle työuralle pääsyä ja varmistaa sujuvan siirtymisen opinnoista työelämään. Nämä tosiasiat on syytä tunnustaa ja tukea vahvemmin opiskelun ja työnteon yhteensovittamista, sanoo Akavan asiantuntija Miika Sahamies.

 
Akavan mielestä nykyinen korkeakoulujärjestelmä ei tunnista riittävästi opiskelijoiden muuttuvia elämäntilanteita, vaan vaatii joko olemaan täysipäiväinen tai kokonaan poissaoleva opiskelija.
 
Täysipäiväiseen opiskeluun perustuva koulutuksen malli tuo haasteita sekä opiskelijoille että korkeakouluille. Opintojen venyminen ja jopa keskeytyminen ovat uhkana silloin, kun työelämän imu vie opiskelijoita mukanaan. Opiskelijat muodostavat yli 10 prosentin osuuden Suomen työvoimasta. He ovat joustavuudessaan tärkeitä työntekijöitä monille työnantajille. Työurien pidentämistavoitteiden kannalta on parempi, että varsinkin loppuvaiheen opiskelijoiden on mahdollista suorittaa opintonsa osa-aikaisesti loppuun, painottaa Sahamies.
 
Osa-aikaiset opinnot olisivat vaihtoehto myös osatyökykyisille tai perheellisille opiskelijoille, jotka tarvitsevat joustavia tapoja suoriutua opinnoistaan.
 
Osa-aikainen opiskelu ratkaisisi monen opiskelijan huolen opinnoissa selviytymisestä. Opintososiaalisia etuja kohdentamalla voitaisiin taata, että opinnot etenevät riittävästi ja opiskelijat sitoutuvat suorittamaan opintonsa opintosuunnitelman mukaisesti.
 
Akava katsoo, että korkeakouluopiskelijoiden työllistymistä on tuettava uuden opiskelijastatuksen ohella sisällyttämällä jokaiseen tutkintoon työnhakua, urasuunnittelua ja työelämätietoutta tukeva työelämäjakso. On tärkeää, etsiä erilaisia tapoja nivoa yhteen työtä ja oppimistehtäviä sekä niiden arviointia. Tästä on jo hyviä esimerkkejä, kuten projektitehtävät, uudenlaiset tentit ja työn kehittämistä käsittelevät oppimistehtävät.
 
Toimittanut: 
 
Asiantuntija Miika Sahamies